Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

       

Henry Olavi "Remu" Aaltosen (s. 10.1.1948) ura alkoi 1960-luvulla eri yhtyeiden rumpalina. Hänen ensimmäisiä bändejään olivat The Creatures ja The Happy Go Fellows.

1960-luvun lopulla Remu soitti muun muassa Kalevala-yhtyeessä, jonka jälkeen hän perusti Cisse Häkkisen kanssa legendaarisen Hurriganesin. Vaikka Hurriganesin muut jäsenet, Cisse sekä kitaristit Ile Kallio, Albert Järvinen ja Janne Louhivuori olivat vahvoja persoonia ja loistavia muusikoita, oli Remu Hurriganesin vetävä voima bändin koko olemassa olon ajan.

Hurriganes hajosi vuonna 1984, jonka jälkeen Remu lähti soolouralle. Hän onkin julkaissut useita sooloalbumeita. Remun tunnetuimpiin soolobiiseihin kuuluvat muiden muassa ”Paholaisen masurkka” ja ”Täysikuu”.

1990-luvun alussa Remu kokosi Remu Plays Hurriganes -kokoonpanon. Kokoonpano julkaisi albumin ”Roadrunner Tour” vuonna 1994. Vuonna 1998 Remu kokosi Hurriganesin uudelleen. Uudistuneessa Hurriganesissa soittivat Rocka Merilahti (kitara) ja Harri Merilahti (basso). Bändi julkaisi vuonna 2001 albumin ”30th Anniversary”. Vuonna 2004 yhtyeen kokoonpano vaihtui ja Merilahtien tilalle tulivat Jukka Orma (kitara) ja Mikko Löytty (basso). Sittemmin bändin kitaristiksi vaihtui Nipa Niilola ja tällä hetkellä yhtye esiintyy nimellä Remu & Hurriganes.

Remu on julkaissut myös pari kirjaa, joista varsinkin ensimmäinen, omaelämänkerrallinen ”Poika varjoisalta kujalta” on noussut vuosien varrella arvostetuksi ajankuvaksi.

MUKANA KAIKILLA HURRIGANES-LEVYILLÄ

OMAT LEVYT:
No panic (1978)
Sound of Hurrigane (1981)
Zin-Khan (1982)
Message For You (1983)
Vilkuilevat silmät (1985) 4 biisin Maxi-sinkku
Live at Café Metropol (1985)
Viittä vaille kaks (1987)
Remu plays Hurriganes: Roadrunner Tour (1994)
In the Spirit of Hurriganes (1995)
Taikakivi (2000)
Sticks And Stones (2004)

KOKOELMIA:
Collection (1991)
Mad About You (1991)
Suomen Parhaat - Remu (1994)
20 suosikkia - Paholaisen masurkka (1995)

KIRJAT:
Remu: Poika varjoiselta kujalta (1984)
Remu Aaltonen & Nina Honkanen: Seitsemän ilon kyyneleet (1997)

      

©2016 Hurriganes fanisivut - suntuubi.com